Jokainen rakennus ansaitsee olla olemassa. Jokaiseen rakennukseen on sitoutunut valtava määrä resursseja: ainetta, energiaa, ruumiillista ja älyllistä työtä. Rakennuksilla on arvoa niin niihin käytettyjen materiaalien, muodon, tilojen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi, kuin osana historiallista jatkumoa.Kun arvioimme, mitkä rakennukset tulisi säilyttää jälkipolville, meillä on yleensä tapana epäonnistua. On riskialtista arvioida rakennuksia sen perusteella, mitä tällä hetkellä pidämme kauniina, ajanmukaisena, tai edes toiminnallisena tai tehokkaana, sillä käsityksemme näistä asioista muuttuvat ajan myötä.

Kaupungit tarvitsevat eri-ikäisiä rakennuksia. Keski-ikäiset rakennukset ovat henkireikiä, jotka voivat vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja tarjota alustan luovalle tai vaihtoehtoiselle toiminnalle ja uusille ideoille. Jane Jacobsin sanoin: “Uudet ajatukset tarvitsevat vanhoja rakennuksia.” Aloittelevat yritykset, taiteilijat, naapurustot, kulttuuriyhdistykset, festivaalit – kaikki ne ruohonjuuritason toimijat, jotka tekevät kaupungistamme elävän ja mielenkiintoisen, tarvitsevat saavutettavia ja edullisia tiloja kukoistaakseen. Voimme rakentaa lasista ja teräksestä torneja ja areenoita haarniskaksi kaupungillemme. Suojaksemme tarvitsemme kuitenkin myös kaupungin mikrobiomia: uudet, odottamattomat ja marginaaliset ideat ylläpitävät elinvoimaisuutta, ja ne tarvitsevat tiloja toiminnalleen.

Rakennettu ympäristömme on suoraan kytköksissä rakentamattomaan. Rakentamiseen käytetyt materiaalit ovat peräisin asuttamastamme maailmasta, paikoista, jotka joskus olivat luontoa. Käytämme materiaaleja holtittomasti. Köyhdytämme luontoympäristöjä ja häiritsemme niiden herkkiä kiertokulkuja ilman mahdollisuutta palautumiseen. Käytetyimpien rakennusmateriaalien, betonin, teräksen ja tiilen tuotanto, on merkittävä kasvihuonekaasujen lähde, joka kiihdyttää ilmastokriisiä.

Paikallisilla päätöksillä on maailmanlaajuinen vaikutus. Purkamalla sivuutamme rakennusten potentiaalin toimia hiilivarastona ja kompensoida omia päästöjämme. Purkamalla vähättelemme rakennusmateriaalien ympäristövaikutusta ja toisaalta jätämme hyödyntämättä mahdollisuuden niiden uudelleenkäyttöön. Jos todella välitämme ympäristöstämme – tästä toistaiseksi ainoasta tuntemastamme elinkelpoisesta planeetasta – meidän on suojeltava myös rakennettua ympäristöämme.

Kaupungin kasvusta aiheutuva paine ei saa olla tekosyy laiminlyödä vastuutamme planeettaa ja tulevia sukupolvia kohtaan. Meillä on velvollisuus suojella ympäristöämme, sekä rakentamatonta, että rakennettua. Purkaminen on väkivaltainen tapa hävittää menneiden sukupolvien aikaansaannoksia, ja evätä tulevilta mahdollisuus tehdä omat valintansa siitä, mikä on arvokasta. Meidän on omaksuttava uudenlainen käsitys kauneudesta: ränsistymisen, uudelleenkäytön, jopa rumuuden ja vanhanaikaisuuden estetiikka. Hyväksymisen estetiikka. Rakennukset ovat suurin ihmisten aikaansaama varanto, mitä meillä on. Siksi niiden huollon ja säilyttämisen tulee olla korkein tavoite kaikessa kaupunkikehityksessä.